keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Tietolähteiden oikeusturvaa parannettava


Vanhusten asumispalveluiden ongelmiin ja hoitovirheisiin puuttuminen edellyttää, että hoitajilla ja omaisilla on paremmat mahdollisuudet tuoda ongelmia esiin ilman seuraamuksia.

Tietolähteiden oikeusturva on jo kymmenen EU-maan lainsäädännössä. Suomessa asiasta on puhuttu jo toistakymmentä vuotta. Hoitokotien paljastukset osoittavat, että nyt lainsäädäntö pitäisi saada pikaisesti kuntoon. Mikään sote- tai maakuntauudistus ei epäkohdista tietoja kertovaa suojaa.

Vuosi sitten EU:n lakivaliokunta hyväksyi komission esityksen siitä, että jäsenvaltioiden on suojattava lainsäädännöllä tietovuotajia työnantajien kostotoimilta sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Lisäksi pitää olla kanavat tiedon esille tuomiseen ja tukipalvelut ilmiantajalle.

Halutessaan Suomi voisi Ruotsin, Ranskan, Hollannin, Italian, Britannian, Unkarin, Irlannin, Liettuaa, Maltaa ja Slovakian tapaan suojata tietojen julkistajia huomattavasti paremmin. Lainsäädäntö olisi tehtävissä nopeasti, mikäli haluja olisi. Valmis direktiiviesitys on jo olemassa.

Epäkohtia esiintuovia suojaava lainsäädäntö ja uudet ilmoituskanavat säästäisivät satoja miljoonia Suomen valtion ja kuntien rahoja. Nykyisin eivät edes julkisen sektorin työntekijät uskalla kertoa väärinkäytöksistä ja lainvastaisuuksista, saati yritysten työntekijät. Omaiset pitävät suunsa kiinni, koska pelkäävät läheisilleen kostettavan.

Hoitokotien ja vanhusten hoidon valvontajärjestelmät ovat riittävät, kunhan annetaan hoitajille ja omaisille mahdollisuus tuoda epäkohdat esiin. Epäkohtia esiintuovien oikeusturvan parantaminen on paitsi tarpeellinen, myös välttämätön.

Pekka Korpivaara
Kansanedustajaehdokas (kok)
Kouvola


Karhulalainen 11.2.2019

Linkki: Karhulalainen 11.2.20199

Linkki: Keskilaakso, Valvontajärjestelmät riittävät, kunhan annetaan hoitajille ja omaisille mahdollisuus tuoda epäkohdat esiin

Linkki: Juvan Lehti, Tietovuotajien oikeusturvaa parannettava

Kirjoitus Ankkurissa 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti