Kouvolan luonteiset yhteydet suuntautuvat Uudellemaalle ja Päijät-Hämeeseen |
Kari Taskinen on lähtenyt (KS 14.1) entisen Etelä-Savon maakuntajohtajan Matti Viialaisen ehdotuksen takuumiehiksi ajamaan Kymenlaaksoa Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan kanssa yhteen! Suunta, jota edustajamme ehdottaa on huonoin mahdollinen ja olisi katastrofi Kouvolan kannalta.
Kouvolalla ei
ole kovin paljon saatavaa Etelä-Karjalan, eikä varsinkaan Etelä-Savon
suunnalta, jonka väestökato oli suurempaa kuin missään muussa Suomen
maakunnassa.
Kymenlaaksossa
liitto on viime vuosina vaihtanut politiikkansa suunnan pois nimenomaan
Etelä-Savosta ja Etelä -Karjalasta ja asettanut Kymenlaakson uudeksi
yhteistyösuunnaksi Etelä-Suomen ja Päijät-Hämeen. Tästä on kaikilla
maakuntaliiton hallituksen jäsenillä yhteinen näkemys. Edustamme siis uutta
suuntausta, emme kirjoituksessa ehdotettua vanhaa suuntausta. Kouvolalla ei ole
kovin paljon saatavaa Etelä-Karjalan, eikä varsinkaan Etelä-Savon suunnalta,
jonka väestökato oli viime vuonna suurempaa kuin missään muussa Suomen
maakunnassa.
Kouvolasta
työmatkaliikenne ja liiketoiminta suuntautuu Lahteen ja Uudenmaan
suuntaan. Kymenlaaksosta ei käydä töissä
Etelä-Savossa eikä Etelä-Karjalassa. Kouvola on historiallisesti Itä-Hämettä ja
matkaa Kouvolan keskustasta Uudellemaalle on alle 30 kilometriä.
Toivottavasti Taskisen
avaus ei saa tuulta purjeisiin, sillä tämä Matti Viialalaisen ajama
maakuntaehdotus muuttaisi nykyisen uuden yhteistyön suunnan ja veisi meidät
pois niistä pöydistä, joissa tulevaisuutta rakennetaan. Liittoutumalla vahvan
Uudenmaan ja Päijät-Hämeen kanssa saamme valtakunnallisesti 67 kansanedustajan
voiman. Ehdotettu suuntaus toisi meille 32 kansanedustajan voiman eli alle
puolet nykyisestä. Sekö olisi sitä "uutta yhteistyösuuntaa" jota kirjoituksessa
kehutaan.
Pekka
Korpivaara
maakuntahallituksen
jäsen (kok)
KS 15.1.2019 Vastine Kari Taskiselle! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti