lauantai 12. toukokuuta 2018

Kansanedustaja Markku Pakkanen on väärässä


Kansanedustaja Markku Pakkanen (kesk.) sanoo, että Kouvola-Porvoo-oikorata on tärkeä ennen kaikkea Savon ja Pohjois-Karjalan asukkaille. Oikorata on tärkeä nimenomaan Kouvolan elinvoimalle.
Pakkanen on väärässä myös siinä, että Maakuntahallituksen lausunto olisi kilpailuttanut oikorataa ja rantarataa. Rantarataahan ei edes mainittu lausunnossa. Kyse oli siitä, että Kymenlaakson liitto olisi puoltanut hanketta ja pitänyt sitä tarpeellisena ja hyödyllisenä.

Napakat KS 12.5.2018

Kaisa Spiesin (vihr.) näkemys on täysin oikea siinä, että Etelä-Kymenlaaksossa oikoradan pelätään uhkaavan rantarataa. Siksi esitys torpattiin. Tässä nähdään, miten vahvasti Kotkan seudulla puolustetaan ja jopa estetään hankkeita, jotka edistäisivät Kouvolan kehitystä.
Sinänsä oikorata (Itärata) pitäisi olla perustellusti etusijalla kaupunkien yhdenvertaisuutta ajatellen. Tieyhteys Helsingistä Kotkaan on huomattavasti parempi kuin Helsingistä Kouvolaan. Koskenkylään asti tieväylät ovat yhteiset, mutta Koskenkylästä alkaen Kotkaan on moottoritie.
Oikoradan etusijan perusteena ovat myös sen hyötyvaikutukset, jotka ovat maakunnallisesti ja koko Suomeakin ajatellen huomattavasti rantarataa suuremmat. Koko kansaa edustavana kansanedustaja Pakkasen pitäisi puoltaa oikoradan edistämistä ennen rantarataa.
Pakkanen on myös siinä väärässä, että maakunnan tehtävä ei ole kilpailuttaa eri reittejä. Maakunnan tehtävä on kehittää tasapuolisesti maakuntaa, ei vain vetää kaikkia asioita Kotkan seudun hyväksi kuten nykyisin tapahtuu. Kouvolan maakunnallinen edunvalvonta on ollut ja näyttää vieläkin olevan heikkoa Keskustan toimesta.
Napat KS 15.5.2918
Pakkanen syyttää lehdessä minua, että en näe Manskia pidemmälle. Valitettavasti kansanedustaja Pakkanen ei näe edes Manskille asti. Toivottavasti äänestäjät muistavat tämän seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Pekka Korpivaara (kok.)
Maakuntahallituksen jäsen
Kouvola

Pakkanen on aina äänestänyt ja puoltanut Kotkaa. Markku Pakkanen on varsinainen "Kotkan Bobrikov"





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti