29.3.2012 Halla-aho kyseli eurooppaministeri Stubbilta romanikerjäläisistä |
Lieksan vuoden 2011 tarkastuskestomusjupakasta ->
Hylätyssa tarkastuskestomusversiossa Lieksan kaupunginjohtajan vaimolta olisi evätty vastuuvapaus, mutta onneksi kaupunginjohtajan professoriserkku riensi lausunnollaan apuun. Näin tarkastuskestomus muuttui.
Halla-aho: Pahoittelen siis sitä, että viittasin tilintarkastuskertomuksen kumottuun versioon, kirjoittaa Jussi Halla-aho bloginsa päivityksessä.
–Puolustelen itseäni sillä, että en toki ole systemaattisesti seurannut Lieksan kunnallista päätöksentekoa, sekä sillä, että minulla ei varsinaisesti ollut syytä epäillä julkisesti saatavilla olevan tarkastuskertomuksen ”lopullisuutta”.
Halla-aho kuitenkin huomauttaa, että myös virallisen tarkastuskertomuksen mukaan toimeentulotukea koskevien päätösten dokumentoinnissa ja perusteluissa oli puutteita vuonna 2011.
”Puoltavan lausunnon antanut professori on kaupunginjohtajan serkku. No comments”
Tilintarkastuskertomuksen hylätyssä versiossa vastuuvapaus evättiin Syrjäläisen lisäksi johtavalta sosiaalityöntekijä Tarja Lehdolta. Halla-aho nostaa pahoittelutekstissään esiin tämän perhesuhteet.
–Sosiaalityöntekijä Tarja Lehto on [Lieksan] kaupunginjohtaja Esko Lehdon vaimo. Tarja Lehtoa puoltavan lausunnon antanut professori Juhani Lehto puolestaan on kaupunginjohtaja Lehdon serkku, Halla-aho kirjoittaa lisäten:
–No comments.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti