perjantai 13. maaliskuuta 2015

Pelasta kukko!

OAJ on ryhtynyt kampanjoimaan koulutuksen puolesta Pelasta Kukko -kampanjallaan. Aivan oikein.

OAJ:n vaalikampanja Pelasta Kukko!
Olen itse seurannut koulutussektoria monelta tasolta. Lapseni ovat juuri käyneet peruskoulun ja ovat lukiossa. Sisareni lapsia on juuri valmistunut ja on edelleen niin ammattillisessa koulutuksessa kuin yliopistossa. Sisareni on ollut yli 20 vuotta ammattikorkeakoulun opettajana, samoin kälyni.

Kunnissa koulut ovat olleet "tunnollisen kilttejä" ja niistä on säästetty kohtuuttomasti. Kaiken kaikkiaan ongelmat johtuvat osaksi rahasta, osaksi muun muassa "rakenneuudistuksista", osaksi asenteista muun muassa rakennusten kunnossapitoon.

Suomi on laittanut miljoonat EU:n ja muiden maiden tukemiseen, mutta omista lapsista ja nuorista säästetään. Onneksi 260 miljoonan säästöt lukioista ja ammatillisesta koulutuksesta kaatuivat kalkkiviivoilla. Suomella on varaa kouluttaa lapsensa ja nuorensa nyt, kun on ollut aikaisempinakin aikoina. Se on arvo- ja valintakysymys.

Ihmettelen, miksi demarinuoret vaativat: Istuntokautta pidennettävä ja paperittomien terveydenhuolto otettava uudelleen käsittelyyn. -> Sen sijaan mitään kannanotoa en ole heiltä nähnyt, kun lukioista ja ammatillisesta koulutuksesta oltiin leikkaamassa 260 miljoonaa euroa.

1 kommentti:

  1. Sinä pelastat koulutuksen. Nyt vähennetään oppilaiden ja opiskelijoiden kanssa tehtävästä lähityöstä ja hallinto ja kaikki paperityö vain kasvaa.

    VastaaPoista